Ciao! Nää viikot on mennyt tosi nopeesti ja kohta loppuu jo koulu. Ootan päättäreitä innolla, koska peruskoulu loppuu siihen. Silti niin surullista, koska meidän luokka on pysynyt samana ekasta luokasta saakka.. Tosi moni menee eri kouluihin, enkä oo vielä ihan käsittänyt että se ihan oikeesti tapahtuu. En ens syksynä enää nääkkään aamuisin tuttuja naamoja tai mene edes samaan kouluun. Enkä enää olekaan mun parhaiden kavereiden kanssa samassa koulussa. Luvattiin silti luokkalaisten kesken, että pidetään yhteyttä ja ollaan samanlaisia hulluja musaluokkalaisia :-D
Mutta se siitä, perjantaina oltiin linnanmäellä luokan, parhaan luokanvalvojan ja parhaan yh/hissan open kanssa. Voitettiin kansainvälinen zaldon järjestämä taloustietokilpailu, ja voitettiin lintsimatka. Kuljetus, ruuat ja ranneke täysin ilmaiseksi.. Olin taivaassa kun päästiin syömään - niin hyvää!
On ollut koko viikon tosi kauniita ja lämpimiä päiviä, ainakin täällä Helsingissä. Oltiin eilen porukalla hietsussa ja voi, oli niin lämmin! Olen ottanut myös jonkin verran aurinkoa meidän parvekkeella. Haluan ruskettua! Tänään ajattelin, että menen etsimään kaupoista mulle mekkoa, koska päättäreiksi tarvitsisin jonkinlaisen. Tajusin sitten että tanäänhän on helluntai ja kaupat ovat kiinni.. Onneksi tuleva viikko on niin rento, että ehdin sen ehkä vielä käydä ostamassa. Mukavaa helluntaita!